ME

Asunto Oy Kotkan Mäensyrjä 4 jo vuodesta 2007.

Kotkan Mäensyrjä on kauniiden lautaverhoiltujen rivitalojen ympäröimä lapsiystävällinen asuinalue. Alueelta löytyy kolme eri taloyhtiötä Asunto Oy Kotkan Mäensyrjä 1, 2 ja 4. Ensimmäisenä kadulta vastaan tulee pirteä keltainen 2 ja toisella puolella katua sininen 1. Kadun päästä löydät meidät, vihreät 4:t.

Meidän taloyhtiömme muodostuu kahdesta asuinrakennuksesta, yhteensä 9 huoneistoa. Lisäksi löytyy varastorakennus väestönsuojatiloineen sekä autokatos yhdeksälle ajoneuvolle. Rakennusten keskellä sijaitsee suuri vihreä nurmikenttä, jolla vilskettä riittää niin kesäisin kuin talvisinkin.

Hoidamme taloyhtiötä yhdessä asukkaiden kanssa. Kevään lopulla pidettävät talkoot kohottavat yhteishenkeä ennestään ja kesä saa mukavan startin aikaiseksi. Pidämme asuinympäristöstämme huolta ja hoidamme alueita joka viikko.

Alue on turvallinen ja rauhaisa paikka asua ja elää. Sijaintimme kadun viimeisenä takaa sen, että meille ei ylimääräistä liikennettä tule. Toisella puolella aluettamme rajaa kauniit metsäalueet.

Erittäin lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsee Mussalon ala-aste sekä parikin tarhaa. Myös hyvät liikuntamahdollisuudet ovat vieressä. Mussalon liikuntahallilta löytyy kuntosali ja pururadalle pääsee kesäisin sekä talvisin. Koulun pihalta löytyy leikkikenttä sekä kentät ulkopelien pelaamiseen ja talvisin luisteluun. Alle kilometrin päässä sijaitsee lähikauppa Postin ja Matkahuollon toimipisteineen. Ihan vieressä ovat myös Kotkan vuoroliikenteen bussipysäkit. Alue onkin erittäin suosittu ja myyntiin tulleet asunnot menevät aina nopeasti kaupaksi.

9 AUTOKATOSPAIKKAA / 5 LISÄPARKKIPAIKKAA / 1 VIERASPARKKIPAIKKA 

YLEISIÄ ASIOITA

Pysyviä ohjeita ja asioita

Pysäköinti

Mäensyrjä 4:n kadun päässä on kääntöpaikka. Huolehdithan, että et pysäköi autoasi tälle alueelle. Aluetta valvotaan ahkerasti pysäköinninvalvonnasta.

Taloyhtiön alueella on yksi vieras parkkipaikka ja tämä löytyy ulkovaraston ja kääntöpaikan välistä. Pitkäaikainen pysäköinti tässä on kielletty.

Muut paikat ovat varattu osakkaiden käyttöön. Moottoripyörät, mopot ja polkupyörät voi pysäköidä asuntojen eteen siten, että ne eivät haittaa pelastusteiden käyttöä eikä kulkemista.


Kunnossapitovastuu

Osakkaan on ilmoitettava hallitukselle viivytyksettä sellaisesta huoneiston viasta tai puutteellisuudesta, jonka korjaaminen kuuluu taloyhtiölle. Lisäksi huoneistossa tehtävistä remonteista on ilmoitettava hallitukselle, mikäli se voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkaan vastuulla olevaan kiinteistöön, rakennukseen tai huoneiston osaan.

Yhteiset tilat

Osakkailla on osakkeiden mukainen hallintaoikeus asuntoon sekä autokatospaikkaan. Yhteisiä tiloja ovat polkupyörävarasto sekä piha-alueet.

Yhtiön hallinnassa on lisäksi tekninen tila sekä varasto yhteisille tavaroille ja työkaluille. Työkalujen ja yhteisten tilojen kunnosta huolehtiminen on jokaisen vastuulla.


Lajittelusta

Ruskeat ja värilliset paperikassit lajitellaan keräyskartonkiin, myös erilaiset paperi-, kartonki, ja pahvipakkaukset tänne (esim. jauhopussit). 

Postiluukkuun tulevat paperit menevät keräyspaperiastiaan (kierrätettävän paperin on oltava puhdasta). Keräyspaperiin menee myös pehmeäkantiset päällystämättömät kirjat ja yleensä kirjojen sivut ilman kansia. Kannet menevät sekajätteeseen.

Lue lisää: https://encorepalvelut.fi/wp-content/uploads/Kerayspaperin-lajitteluohje.pdf


TEE VIKAILMOITUS TÄSTÄ

Jos havaitset puutteita tai vikoja huoneistossasi tai taloyhtiön tiloissa, niin ilmoita siitä alla olevalla lomakkeella. Osakkaan on tehtävä havaitsemastaan viasta ilmoitus viipymättä, jos tämän korjaaminen kuuluu taloyhtiölle. Kiireellisissä tapauksissa soita suoraan hallituksen jäsenelle asiasta. Huoneistoon tehtäviä, osakkaan vastuulle kuuluvia remontteja ei ilmoiteta tällä lomakkeella.